Päätöksenteon esityslistat ovat kaukana verkon luetuimpien artikkeleiden listan kärjestä. Kapulakieliset, mitäänsanomattoman näköiset ja monen mutkan takana piilottelevat päätösesitykset koskettavat kuitenkin kaikkia kuntalaisia.
Esityslistojen mahdollisesta luotaantyöntävyydestä huolimatta Avoin ja joukkoistava -kaupunki tapahtumassa pohdittiin, minkälaisia ongelmia seuraisi, jos päätösesityksiä voisi kommentoida. Monilla kaupungeilla on sivuillaan yleinen keskustelufoorumi, mutta esityslistoissa ei tiettävästi ole vuorovaikutusmahdollisuuksia missään.
Työpajan alustuspuheenvuorossa NYT-liitteen uutispäällikkö Jussi Pullinen kertoi, että NYT:in juttujen kommentointi meni niin asiattomaksi, että se piti sulkea määräajaksi. Jatkuva kärkevä alatyylisyys ja tiettyjen kansanryhmien uhkailu ei vastaa sitä tarkoitusta, jonka vuoksi tiedotusvälineet tarjoavat keskustelumahdollisuuden. NYT:in päätös aiheutti pienen ilmiön, kun useat muut valtamediat ilmoittivat samansuuntaisista toimenpiteistä. Kahden viikon tauon jälkeen keskustelumahdollisuus palautettiin uudistettuna. Lukijat voivat nyt keskustella vain valikoiduista aiheista, joihin toimittajat ovat kirjoittaneet lyhyen keskustelunalustuksen. Juuri keskustelukulttuuriin liittyvät lukuisat ongelmat nousivat toiseksi keskeisistä esityslistojen kommentointiin liittyvistä ongelmakohdista omassa pohdinnassamme. Ymmärsin NYT:in uudistamisajatuksen niin, että tietyt keskusteluaiheet säilyvät yli ajan, ja aina uusista artikkeleista keskustelu johdetaan näille palstoille. Pysyvyys mahdollistaa parhaillaan yhteisöllisyyden ja laadukkuuden syntymisen. Lisäksi selkeän aiherajauksen tarkoitus on ehkäistä, ettei kaikkia keskusteluita ajankohtaisjutuista saisi tuosta noin vain väännettyä kohti perinteisiä helposti kuohuttavia aiheita.
Määräämällä keskustelulle rajat, on helpompi perustella mikä ei ole enää rajojen sisällä, jolloin ohi aiheen suuntautuvat kommentit voidaan perustellusti poistaa.
Toinen keskeisistä työryhmää askarruttaneista ongelmista näkyy tämän postauksen otsikossa, jonka muotoilua pohdimme yhdessä. Puheenjohtaja kokeili tiivistää keskustelun kärjen lyhyeen “hallinto vastustaa avoimuutta”. “Eikä vastusta!” vastasi Joonas Pekkanen välittömästi, hymyssä suin. Pekkanen on taustaltaan avoimen demokratian kansalaisjärjestötoimija muiden muassa kansalaisaloitteiden vaikuttavuutta edistävästä Avoimesta ministeriöstä. Hän on tänä vuonna aloitanut projektipäällikkönä Helsingin kaupunginkanslian asukasyhteistyössä, vaikka toimiikin edelleen useassa järjestössä. Pekkasella on sekä haasteena että mahdollisuutena katsoa asioita molemmista näkökulmista. Kaupungin suunnasta ongelma on käytännöllinen. Kun palautetta tulee eri muodoissa ja kanavista “lukemattomia” määriä päivittäin, avoimuuden toteuttamisessa kyse on myös siitä, miten kokonaisuus saadaan toimimaan. Esityslistojen kommentointia ei voi pitää vain mustavalkoisena joko-tai ongelmana. Päädyimme näkemykseen, että hallinnollisen ja poliittisen vallan huipulla löytyy varmasti halua pysyä vallankahvassa kiinni, ja varovaisuutta tai jopa vastustusta ainakin nopeimpiin muutoksiin, mutta yhtä hyvin tunnistimme aina nimeä myöten useita uuden sukupolven virkamiehiä, jotka ovat jo muokanneet hallintoa avoimemmaksi sisältä päin.
Keskustelussa nousi selvästi esiin, että esityslistojen kommentointimahdollisuus liittyy erottomattomasti päätöksenteon avoimuuteen.
Totesimme, että ellei päätöksentekoa avata olennaisesti muutenkin, keskustelu esityslistojen kommentoinnista jää hyödyttömäksi. Toiveikkaana listasimme tärkeimmät ratkaistavat ongelmat seuraavasti (tässä aakkos-, ei tärkeysjärjestyksessä):
- Ajoitus. Jos kommentointi avautuisi valmiin päätösesityksen myötä, seurauksena voisi olla pahimmillaan valtava määrä liian myöhään tehtyjä ehdotuksia virkamiehen käsiteltävänä.
- Edustavuus. Jos vain tietynlaiset ihmiset osallistuisivat, se voi vääristää kansalaismielipiteen muodostumista.
- Informaatiosota. Keskustelu voi johtaa tahallisen väärän tai vääristellyn tiedon levittämiseksi.
- Kieli. Yksinkertaisesti sanottuna, päätösesitysten kieli on vaikeaa. Niiden ymmärrettävyys on keskustelun ensimmäinen kynnyskysymys.
- Moderointi. Verkkokeskustelulla on riski pilaantua, ainakin ilman rakkautta ja rajoja. Miten keskustelua moderoidaan?
- Muutosvastarinta. Hallinnon ja/tai politiikkojen halu avata valmistelua, joka voi tarkoittaa omasta vallasta luopumista, on vähäinen.
- Näennäisdemokratia. Jos keskustelu ei vaikuta oikeasti, ihmiset turhautuvat eivätkä enää osallistu.
- Populismi. Poliitikoille voi syntyä houkutus tehdä sellaista politiikkaa, joka on kannatuksen kannalta otollisinta.
- Sijainti. Ihmiset eivät välttämättä jaksa osallistua -muut paikat verkossa voivat tuntua paremmilta keskusteluun. Tuleeko hallinnon seurata keskustelua siellä, missä ihmiset muutenkin jo keskustelevat, vai tuleeko ihmisten mennä hallinnon luokse?
- Tunnistaminen. Voiko keskustelu tapahtua anonyymisti tai nimimerkin suojista, vai onko keskustelijoilla velvollisuus esiintyä ns. omilla kasvoillaan ja nimellään? Pitääkö palveluntarjoajan tunnistaa keskustelija, esimerkiksi pankkitunnuksin?
Työryhmältämme loppui aika kesken, kun aloimme hahmotella ratkaisuehdotuksia. Muistiinpanomme löytyvät kuitenkin avoimesta yhteiskirjoitusmuistiosta, johon voit käydä tutustumassa, ja ehdottaa omiasi vaikka tämän postauksen kommenteissa. Ratkaisujen miettiminen, ja erityisesti avoimen kommentoinnin yhteensovittaminen vallankäytön todellisuuteen, jota ei yhdessä yössä saa muutettua täydellisesti avoimeksi, onkin pidempi urakka.