Jos edustuksellista demokratiaa kuvaisi kulkuneuvona, se voisi olla vuosituhannen vaihteen nähnyt diesel Volvo. Periaatteessa vielä aivan riittävä menopeli, jolla pääsee paikasta A paikkaan B, mutta joka aina ennen säännöllisiä tarkistuksia aiheuttaa omistajan otsalle kylmän hien ja muutaman levottoman yön. Mutta mitäs muutakaan sitä ajaisi? Öljyt kun vaihtaa säännöllisesti, niin taas päästään muutama vuosi eteenpäin. Viime vuosina on peruutuspeilissä näkynyt aika sankka savu, liekö öljyn laatu nykyään heikompaa? Kovaa ääntä se myös pitää, eikä oikein liukkailla teillä tunnu aina olevan hallussa. Maailmalta kantautuu uutisia uudenlaisista menopeleistä. Sanovat, että ympäristötietoisempi olisi myös ketterämpi ja pitkässä juoksussa järkevämpi, mutta kalliitahan nuo ovat. Ja varmasti hankalia. Ja epämukavia! Volvon penkissä sentään on vuosien saatossa muotoutunut, juuri pehvan muotoinen painauma. Ja turhat piippaukset saa hiljennettyä, kun tuikkaa jätskitikun turvavyön pistokkeeseen. Polkekoot uudistusmieliset pyörillään, kyllä Volvo vie nopeammin ja turvallisesti perille vielä monta vuotta.
Demokratian perusajatus on vahva, modernin päätöksenteon peruskallio, jonka olemassaolo on edellytys länsimaisen yhteiskunnan kehitykselle. Edustuksellisen demokratian taustalla on ajatus siitä, että äänestäjiensä luottamusta nauttivalla on mandaattinsa turvin mahdollisuus tehdä päätöksiä äänestäjiensä puolesta. Tämä oli sinänsä aivan oiva ajatus vielä muutama vuosikymmen sitten. Julkiseen päätöksentekoon eri tasoilla juurtunut edustuksellisuus ei jouda romuttamolle, mutta sen perustoiminnot kaipaavat kipeästi päivitystä. Katsastetaan siis konepellin alle:
Perinteisen, edustuksellisen demokratian legitimiteetti on kriittisessä tilassa kansalaisten etääntyessä puoluepolitiikasta. Samalla kun yhä harvemmalla on puoluekirja povitaskussaan, poliittiset virkanimitykset istuvat syvällä suomalaisessa virantäytössä. Päätöksiä – kaikkiin kansalaisiin vaikuttavia – tehdään siis yhä kutistuvassa piirissä. Kehitys on jo itsessään huolestuttavaa, mutta on heijastus vielä huolestuttavammasta, laajasta hyväosaisuuden eriytymisestä. Päätöksenteon kutistumisen vaikutukset kärjistyvät erityisesti niissä päätöksissä, jotka kohdistuvat vähemmän osallistuvaan ja yhä huonommin voivaan väestönosaan. Hyvinvoinnin kontekstissa olemme siis päätyneet itseään ruokkivaan kehään, jossa hyvää tarkoittavia päätöksiä tehdään parhaan tiedon ja senhetkisen tilanteen mukaan, mutta lopputuloksena on huonovointisuuden lisääntyminen ja sen myötä osallisuuden väheneminen ja – edelleen – huonoiten voivaan kansanosaan suoraan vaikuttavien palvelujen heikkeneminen.
Vika on siis havaittu ja siihen on kiinnitetty huomiota myös kansainvälisesti. OECD:n luottamusarviointi kiinnittää huomiota ”suomalaiseen paradoksiin”: vaikka kansalaisten luottamus julkisiin instituutioihin on kokonaisuutena tarkasteltuna korkealla tasolla, usko omiin vaikutusmahdollisuuksiimme on pieni verrattuna muihin korkean luottamuksen maihin. Mutta mikä neuvoksi: kuinka lisääntyvä eriarvoisuus, ja sen myötä heikentyvä päätöksenteon osallisuus saadaan korjattua? Raportissa suositellaan mm. osallistavampia valmistelun ja päätöksenteon muotoja ja päätöksenteon avoimuuden lisäämistä.
Kun puhutaan osallistUmisesta ja osallistAmisesta, yhden kirjaimen tarkastelu vie syvemmälle voimasuhteiden pohdintaan. Siinä, missä osallistuva henkilö on positiivisesti assosioituva, aktiivinen ja sosiaalisesta ympäristöstään kiinnostunut kunnon kansalainen, osallistavalla toiminnalla jaetaan mahdollisuuksia vaikuttamiseen. Lopulta osallistUmisen mahdollisuudet kiteytyvät osallistAmisella luotuihin mahdollisuuksiin ja päätöksentekijöiden kokemuksiin (tai kokemattomuuteen) erilaisista osallistamisen muodoista. Palataan takaisin hyvin- (tai pahoin)vointiin: Vuoden 2022 yhteiskuntatieteilijäksi valittu professori Juho Saari kiinnittää huomiota mm. ylisukupolviseen huono-osaisuuteen ja kehottaa kiinnittämään huomiota onnistumisiin: ”opimme enemmän lastensuojelun jälkihuollon nuorista, jotka ovat päätyneet yliopistoon kuin lastensuojelun jälkihuollon ongelmien loputtomasta nimeämisestä.” Ylisukupolvisen pahoinvoinnin ja sen kohtaamisen ymmärrys lisääntyy vain tietoa vastaanottamalla. Tarinan sankareiksi nousevat siis ne päätöksiä valmistelevat ja tekevät tahot, jotka ymmärtävät osallistamisen merkityksen paitsi hyvinvoinnin lisäämiselle, myös edustuksellisen demokratian vahvistamiselle.
Niin ja löytyyhän siitä Volvostakin ekoteko: kauppakassi kaatui yhdessä kurvissa niin, että pellavansiemenet istuttivat itsensä peräluukun mattoon. Parissa viikossa siellä kasvoi ihan oikea ituviljelmä! Eikös se nyt piisaa, noin niin kuin uudistuksena?
Hanna-Kaisa Pernaa
Kirjoittaja toimii Deliberatiivisen Demokratian Instituutin puheenjohtajana ja tutkijatohtorina Sosiaali- ja terveyshallintotieteen oppiaineessa Vaasan yliopistossa.
