Deliberaation toteutusmalleja kohtaan esitetään monia epäluuloja. Niitä ei pidetä vakavasti otettavina, ne leimataan herkästi intomielisten puuhasteluksi tai niiden katsotaan suosivan vain innokkaimpia ja äänekkäimpiä kansalaisia. Erityisesti politiikassa aktiiviset toimivat ihmiset ja viranhaltijat epäilevät ns. tavallisten kansalaisten kykyä käsitellä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ihmisillä ei katsota olevan tietoa, riittäviä taitoja eikä ennen kaikkea tarpeellista harkintaa. Asioiden käsittelyn ja päätöksenteon arvellaan muuttuvan sattumanvaraiseksi, epäloogiseksi ja kokonaisuus (nykyisin erityisesti talousnäkökohdat) huonosti huomioon ottavaksi. Erityisesti kansalaisten katsotaan olevan kykenemättömiä tekemään ns. vaikeita päätöksiä.
James Fishkin Stanfordista kumoaa nämä epäilyt aiheettomina lukuisten deliberaatioprosessien kokemuksella. Prosessit osoittavat hänen mukaansa, että ihmisillä on kykyä käsitellä yhteiskunnallisia, isojakin, kysymyksiä, sekä tehdä niistä oikeita johtopäätöksiä ja päätöksiä. Edellytyksenä on, että ihmiset saatavat riittävän määrän relevanttia tietoa ja että deliberaatiomalli on asian käsittelyyn sopiva.
Moni epäilee ihmisten kiinnostusta seurata ja osallistua yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn. Siinä onkin tällä hetkellä toivomisen varaa. Ongelma ei ole kuitenkaan ihmisten kiinnostumattomuus vaan osallistumismahdollisuuksien olemattomuus ja epäkiinnostavuus. Deliberaatiokokeilut Suomessa ja ulkomailla osoittavat, että ihmiset osallistuvat innokkaasti kun he kokevat voivansa aidosti osallistua ja vaikuttaa. Ihmisten sisäinen kiinnostus tulee vain herättää ja tarjota kiinnostukselle mielekäs purkautumiskanava. Sellainen on hyvin toteutettu deliberaatioprosessi. Kokemukset osoittavat, että kun käytettävissä on asian käsittelyyn sopiva malli, riittävä informaatio ja prosessin asiantunteva johto, deliberaatio onnistuu lähes varmasti.
Huonosti toteutetut osallistumiset voivat tuottaa lopputuleman, joka ei ole kunniaksi kansalaislähtöiselle demokratialle. Esimerkiksi presidentti Obaman hallinto toteutti hankkeen ”Citizens briefing book”. Yleisöltä pyydettiin online-periaatteella ehdotuksia tärkeimmistä asioista, joihin uuden presidentin hallinnon tulisi keskittyä. Kun käynnissä oli tuohon aikaan kaksi sotaa, joissa USA oli mukana, talouslama ja suuri epävarmuus, tärkeimmäksi asiaksi nostettiin marihuanan laillistaminen. Näinkin voi käydä, kun prosessia ei ole mietitty ja valmisteltu loppuun asti ja kun osallistumismenetelmä ei tue asian vakavaa käsittelyä.
James Fishkin suosii antiikin Kreikan demokratiaa jäljittelevää deliberaatiomallia. Ateenassa sattumanvaraisesti valitut 500 kansalaista muodostivat neuvoston, joka laati asialistan vapaiden kansalaisten yleiselle kokoukselle. Fishkin suosii valittujen kansalaisten kokoontumisia käsittelemään tiettyä teemaa ja tekemään siitä joko ehdotuksia tai päätöksiä. Hänen kokemuksensa mallista ovat pelkästään positiivisia.
Aaro Harju