Ihminen ei toteuta tarkoitustaan, jos hänellä on kyky osallistua poliittiseen elämään, mutta hän ei ole siitä huolimatta kiinnostunut poliittisesta toiminnasta eikä ole halukas olemaan osa valtiollista yhteisöä. Näin haastavan vaateen Aristoteles asetti aikanaan meille ihmisille.
Nykykielelle käännettynä Aristoteles puhui aktiivisesta ja demokraattisesta kansalaisesta, joka osallistuu, toimii ja vaikuttaa. Ihmisen tulee olla aktiivinen yhteisöjen jäsen, joka osallistuu myös yhteiskunnalliseen elämään.
Nykyisin on tärkeää puhua poliittisen aktiivisuuden ohella yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Se on laajempi käsite ja arvostaa muutakin tärkeää yleistä toimintaa kuin vain poliittista. Ihminen voi olla yhteiskunnallisesti aktiivinen osallistumalla erilaiseen kansalais- ja järjestötoimintaan, sosiaalisiin ja kuluttajaliikkeisiin sekä yhteisölliseen toimintaan. Hän tekee yhteiskunnallisia valintoja kuluttajana kaupan vihannestiskillä, bussipysäkillä tai lomaillessaan. Hän tekee valintoja ammattiliittoon tai vain työttömyyskassaan kuulumisessa, armeijan kutsunnoissa, yhdistyksiin jäseneksi liittyessään tai vetoomuksia ja kannanottoja allekirjoittaessaan.
Kansalaisilla on tänä päivänä vakavasti ottamisen nälkä. Ihmiset lähtevät mukaan, jos he kokevat, että he voivat todellisesti vaikuttaa. Tarvitaan aitoa kiinnostusta siihen, mitä ihmisillä on sanottavana. Päättäjien pitää ansaita ihmisten osallistuminen.
Demokratia on kriisissä Suomessa. Kansalaiset osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan laiskasti, yhteiskunnallinen keskustelu on vähäistä ja äänestysprosentit hävettävän alhaisia. Poliittinen eliitti keskustelee keskenään. Todellinen argumentoitu dialogi on vähäistä. Toisin ajatteleminen ei ole suosiossa, vaan kaikkien pitää olla aina vallitsevan ”totuuden” takana. Joka esittää vasta-argumentteja ja kritisoi vallalla olevaa ajattelua, on veneen keikuttaja.
Osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia on lisätty viime vuosina esimerkiksi kunnallisella tasolla. Ihmisten arkikokemus on kuitenkin toisenlainen. He kokevat jopa voimattomuutta vallankäytön edessä. Jokin siis mättää. Se on selvää, että nykyisellä tiellä jatkaminen ja muutostarpeiden kieltäminen johtavat umpikujaan. Kansanvallasta tulee vähemmistöjen valtaa. Yhä useampi kääntää kokonaan selkänsä yhteiskunnalliselle päätöksenteolle. Ihmiset turhautuvat, ja se ruokkii ääriasenteita ja jopa -käyttäytymistä. Aito kansanvalta ei kestä lumedemokratiaa.
Keskeinen vastaus demokratian syvenevään kriisiin on deliberatiivisen demokratian lisääminen. Ihmiset valtautetaan sillä, että he pääsevät lausumaan näkemyksensä asioista ennen päätöksentekoa, ja että he voivat muodostaa yhteistä mielipidettä. Deliberatiivisen demokratian suuri vahvuus on se, että sen avulla ihmisten monipuolinen osaaminen saadaan yhteiseen käyttöön, ja kansalaisten halu ja innostus osallistua ja vaikuttaa kanavoituvat yhteiseksi hyväksi.
Deliberatiivisessa demokratiassa kansalaiset ovat vapaaehtoisesti kansanvallan osallisia. Kannattaako tällainen resurssi jättää hyödyntämättä maassa, jossa asuu yksi maailman koulutetuimmista kansoista?
Aaro Harju
filosofian tohtori
DDI:n hallituksen jäsen