(Pirkko Vartiaisen ja Harri Raision mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 20.2.2014)
Sekä saattohoito että eutanasia ovat nousseet lähiaikoina yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi, pääasiassa kirkon Yhteisvastuukeräyksen vuoksi. Tämä ei ole yllättävää, sillä kyseisillä teemoilla on tapana pulpahtaa esiin tietyin aikavälein.
Saattohoitoa ja eutanasiaa koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on Suomessa hyvin pirstaleista, eikä se ole ollut kovinkaan kokonaisvaltaista tai riittävän vuorovaikutteista. Väitämme, että kokonaisvaltaisuuden ja vuorovaikutuksen lisäämiselle olisi olemassa ehdoton tarve. Tätä väitettä tukevat tulokset viime vuoden marraskuussa järjestetyistä kansalaisfoorumeista, joissa lähes sata suomalaista pohti eutanasiaan liittyvää yhteiskunnallista päätöksentekoa.
Kansalaisfoorumeiden osallistujat sanoivat, että keskustelu erityisesti eutanasiasta on erittäin puutteellista. Vuorovaikutteisen keskustelun sijaan ylläpidetään väittelyä, jossa osallisena ovat keskenään voimakkaasti erimieltä olevat tahot, joista kukaan ei suostu tuumaakaan luopumaan omasta mielipiteestään.
Keskustelu on juuttunut itse kaivamiimme poteroihin, eikä aitoa ymmärrystä lisäävä keskustelu ole saanut jalansijaa. Kansalaisfoorumeiden osallistujat toivoivatkin rohkeutta, jonka myötä vaikeista asioista voitaisiin puhua avoimesti ja ilman pelottelua.
Kansalaisfoorumeihin osallistuneet kuitenkin korostivat, että eutanasiaa koskevan neutraalin ja laaja-alaisen keskustelun aloittaminen on hankalaa. Ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta ja karttavat siitä puhumista, joten niin eutanasiaa, saattohoitoa kuin myös laajemmin hyvää kuolemaa koskeva keskustelu jää pinnalliseksi ja asenteellisesti värittyneeksi.
Kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen keskustelu siitä, mitä ylipäätään on hyvä kuolema, edellyttäisi monipuolisen ja totuudenmukaisen tiedon jakamista. Tämä olisi tärkeätä jo siksi, että näissä asiayhteyksissä käytettävät termit ovat jo itsessään vieraita ja sisällöiltään hankalia. Näkemyksemme onkin, että kannanottojen yksipuolisuus ei edistä keskustelua eikä etenkään asian ymmärtämistä.
Esimerkiksi taannoiset televisiokeskustelut välittivät katsojille koskettavan, mutta kuitenkin melko yksipuolisen kuvan hyvästä kuolemasta ja ihmiselämän loppuvaiheista. Samoin juuri ilmestynyt Duodecimin julkaisema Lääkäri saattajana -kirja olisi voinut valottaa saattohoidon ja eutanasian teemaa huomattavasti moniäänisemmin.
Kansalaisfoorumeiden osallistujat toivoivat medialta entistä asiapitoisempia kirjoituksia. Keskustelun edistäjänä voisi kansalaisfoorumin osallistujien mukaan toimia erilaiset ajankohtaisohjelmat, kunhan niissä tavoiteltaisiin tavallisten ihmisten näkökulmaa, rakentavaa otetta ja kiihkottomuutta.Sekä saattohoito että eutanasia ovat nousseet lähiaikoina yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi, pääasiassa kirkon Yhteisvastuukeräyksen vuoksi. Tämä ei ole yllättävää, sillä kyseisillä teemoilla on tapana pulpahtaa esiin tietyin aikavälein.
Saattohoitoa ja eutanasiaa koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on Suomessa hyvin pirstaleista, eikä se ole ollut kovinkaan kokonaisvaltaista tai riittävän vuorovaikutteista. Väitämme, että kokonaisvaltaisuuden ja vuorovaikutuksen lisäämiselle olisi olemassa ehdoton tarve. Tätä väitettä tukevat tulokset viime vuoden marraskuussa järjestetyistä kansalaisfoorumeista, joissa lähes sata suomalaista pohti eutanasiaan liittyvää yhteiskunnallista päätöksentekoa.
Kansalaisfoorumeiden osallistujat sanoivat, että keskustelu erityisesti eutanasiasta on erittäin puutteellista. Vuorovaikutteisen keskustelun sijaan ylläpidetään väittelyä, jossa osallisena ovat keskenään voimakkaasti erimieltä olevat tahot, joista kukaan ei suostu tuumaakaan luopumaan omasta mielipiteestään.
Keskustelu on juuttunut itse kaivamiimme poteroihin, eikä aitoa ymmärrystä lisäävä keskustelu ole saanut jalansijaa. Kansalaisfoorumeiden osallistujat toivoivatkin rohkeutta, jonka myötä vaikeista asioista voitaisiin puhua avoimesti ja ilman pelottelua.
Kansalaisfoorumeihin osallistuneet kuitenkin korostivat, että eutanasiaa koskevan neutraalin ja laaja-alaisen keskustelun aloittaminen on hankalaa. Ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta ja karttavat siitä puhumista, joten niin eutanasiaa, saattohoitoa kuin myös laajemmin hyvää kuolemaa koskeva keskustelu jää pinnalliseksi ja asenteellisesti värittyneeksi.
Kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen keskustelu siitä, mitä ylipäätään on hyvä kuolema, edellyttäisi monipuolisen ja totuudenmukaisen tiedon jakamista. Tämä olisi tärkeätä jo siksi, että näissä asiayhteyksissä käytettävät termit ovat jo itsessään vieraita ja sisällöiltään hankalia. Näkemyksemme onkin, että kannanottojen yksipuolisuus ei edistä keskustelua eikä etenkään asian ymmärtämistä.
Esimerkiksi taannoiset televisiokeskustelut välittivät katsojille koskettavan, mutta kuitenkin melko yksipuolisen kuvan hyvästä kuolemasta ja ihmiselämän loppuvaiheista. Samoin juuri ilmestynyt Duodecimin julkaisema Lääkäri saattajana -kirja olisi voinut valottaa saattohoidon ja eutanasian teemaa huomattavasti moniäänisemmin.
Kansalaisfoorumeiden osallistujat toivoivat medialta entistä asiapitoisempia kirjoituksia. Keskustelun edistäjänä voisi kansalaisfoorumin osallistujien mukaan toimia erilaiset ajankohtaisohjelmat, kunhan niissä tavoiteltaisiin tavallisten ihmisten näkökulmaa, rakentavaa otetta ja kiihkottomuutta.
Hyvää kuolemaa ja hyvää loppuelämää ei aiheina kannata antaa unohtua. Eutanasia on niin arvosidonnainen ja monitulkintainen asia, että ihmisille tulee antaa mahdollisuus osallistua avoimeen keskusteluun, jossa aihetta käsitellään neutraalisti, monipuolisesti ja syvällistä ymmärrystä tavoitellen. Toteutetut kansalaisfoorumit osoittivat, että kuka tahansa pystyy keskustelemaan kaikkein arimmistakin yhteiskunnallisista kysymyksistä ilman painostusta tai riitelyä, kunhan siihen luodaan toimivat puitteet.
Uskommekin, että Suomessa tarvitaan uudenlaista keskustelukulttuuria. Ei riitä, että tärkeät ihmiset puhuvat ja kansa kuuntelee. Meidän tulisi soveltaa malleja, joissa asiantuntijoiden rinnalla on laaja joukko eri taustaisia kansalaisia. Näin edeten saataisiin myös päätöksenteon pohjaksi asiapitoisia ja punnittuja ratkaisuehdotuksia.
Pirkko Vartiainen, professori, Vaasan yliopisto, Harri Raisio, tutkijatohtori, hankejohtaja, Vaasan yliopisto