DDI kehittelee uutta asiakeskeistä kokousasiakirjojen yhteiskirjoitusmenetelmää

Katkelma DDI:n uudesta päätösasiakirjasta

Esityslistat ja pöytäkirjat on kirjoitettu perinteisesti kokous kerrallaan. DDI on kuitenkin siirtynyt viime syksystä alkaen yhden pysyvän kokous-yhteiskirjoitusasiakirjan käytäntöön. Sisällöt organisoidaan ensin asiakeskeisesti ja toiseksi aikajärjestykseen.

Jatka lukemista “DDI kehittelee uutta asiakeskeistä kokousasiakirjojen yhteiskirjoitusmenetelmää”

Joukkoistaminen deliberatiivisena foorumina

Tulevaisuusvaliokunnalle tehty raportti Joukkoistaminen demokratiassa: Poliittisen päätöksenteon uusi aika (2012/1) kuvaa uudenlaista tapaa osallistaa kansalaiset poliittiseen päätöksentekoon. Siten se herättää kysymyksen joukkoistamisen ja deliberatiivisen demokratian suhteesta.

Joukkoistaminen (crowdsourcing) tarkoitta erilaisten toimien teetättämistä “joukoilla” internetissä olevien avointen tehtävien kautta. Osallistuminen voi olla palkallista, kuten mikrotyön tapauksessa, tai se voi olla vapaaehtoista, ilman toivetta rahapalkkiosta. Joukkoistamista on käytetty mm. osana innovaatioprosesseja, tieteellisten ongelmien ratkaisemiseen, karttojen luomiseen ja yleisen mielipiteen kartoittamiseen. Jatka lukemista “Joukkoistaminen deliberatiivisena foorumina”