Esitä julkisia kysymyksiä, joihin sinä ja kaikki muut DDI:n jäsenet vastaavat.
Avainsana: osallistuminen
DDI:n toimintasuunnitelma kytkee jäsenten arvot päätöksentekoon -osallistu pikaisesti, todella pikaisesti tai perusteellisesti
DDI:n vuosikokous päätti kokeilla arvolähtöistä, datan ohjaamaa päätöksentekomenetelmää vuoden 2018 toimintasuunnitelman laatimiseen.
Päätöksenteko sidotaan jäsenten arvoihin aukikirjoittamalla jo päätösesityksen arvoperusta. Käytäntöä voisi verrata tutkimusaineiston ja tutkimuksen tulosten raportoinnin suhteeseen.
Demokratian toteutuminen ei vaadi uutta teknologiaa, vaan periaatteelisuutta
Työhuone Kulmalla kokeiltu arvolähtöisen datan ohjaaman päätöksenteon prosessi päättyi suunnitelman mukaan huhtikuun lopussa. Tässä blogissa on aiemmin kuvattu kokeilu pääpiirteissään ja yksityskohtaisemmin. Työhuone Kulmalla tehtiin siis kehityssuunnitelma “paikkojen kunnossapitämiseksi ja parantamiseksi” uudenlaisella menetelmällä, jossa vuokralaiset saivat ilmaista arvonsa itselleen ja toisilleen tärkeiden asioiden suhteen, ja päätöksenteko kytkettiin julkilausuttuihin arvoihin.
Jatka lukemista “Demokratian toteutuminen ei vaadi uutta teknologiaa, vaan periaatteelisuutta”
Dialogia ennen – datan ohjaama demokratia
Yhteisten asioiden hoitamista vaivaat usein kiire, erilaisten näkemysten ymmärtämisen vaikeus ja keskustelutaidon puute.
Kokeilimme Työhuone Kulmalla arvolähtöistä, datan ohjaamaa päätöksentekoa Kulman kehityssuunnitelman kirjoittamiseksi.
Datan ohjaama demokratia – Työhuone Kulman kokeilu
Tausta
Eri ihmiset haluavat eri asioita, joillakin on erityistarpeita. Ihmiset ovat kiireisiä. Yhteisiä asioita pitäisi hoitaa, mutta erimielisyyksien käsittely varsinkin yhteisissä kokouksissa johtaa usein kärjistyneisiin asetelmiin. Jatka lukemista “Datan ohjaama demokratia – Työhuone Kulman kokeilu”