Peter Backa pohtii kiinnostavasti uudessa lähidemokratiajulkaisussa eliittiteoriaa. Hänen ajattelunsa pohjana ovat aihepiirin tunnetut teoreetikot Robert Michels ja C. Wright Mills. Eliittiteoria antaa kiinnostavan heijastuspinnan tarkastella deliberaation mahdollisuuksia valtion- ja kunnallishallinnossa.
Ihmiskunnan historiassa on ollut aina jonkinlaisia eliittejä. Onko tämä ihmisluontoon ja ihmisten ryhmäytymiseen liittyvä, luonnonlain omainen asia? Täysin tasavertaisia ihmisryhmiä ei tunneta. Aina joku tai jotkut johtavat, luovat henkisen ilmapiirin ja määräävät pelisäännöt. Tämä antaa mahdollisuuden eliittien synnylle.
Mitä suurempi organisaatio, sitä varmemmin eliitti muodostuu ja sitä merkittävämpi sen asema on. Käykö Suomessakin näin, kun kuntakokoja suurennetaan kuntaremontin yhteydessä? Todennäköisesti, mikä on vastoin demokratian vahvistamista. Osasyynä kehitykseen on se, että Suomessa on tällä hetkellä monia eliitin valtaa ja asemaa vahvistavia tendenssejä. Ylikansallinen päätöksenteko, talouden globalisoituminen, yhteiskunnan pirstoutuminen ja mosaiikkimaistuminen yms. suosivat vallan keskittymistä. Tieto ja kontaktit ovat usein eliitin hallussa, ja tämä on mahtava vallankäytön väline informaatio- ja vuorovaikutusyhteiskunnassa. Kansa joutuu olemaan eliitin tietojen ja kontaktien armoilla.
Voiko deliberaatio tuoda ratkaisua tähän valtaeliittien vahvistumiseen? Voi, jos menetelmä otetaan todellisesti käyttöön kautta koko maan, niin kunnallisessa päätöksenteossa kuin valikoidusti myös valtionhallinnossa. Deliberaation kautta massa eli me tavalliset ihmiset pääsemme osallisiksi asioista ja voimme vaikuttaa. Deliberaatio patoaa aidosti vallan keskittymistä virka- ja luottamuseliitin käsiin, mutta deliberaation täytyy olla jatkuvasti käytössä oleva työkalu. Silloin tällöin näytösluontoisesti toteutettuna se on ihan kiva, mutta merkityksetön.
Deliberaatiota auttaisi, jos Suomessa purettaisiin valtavan sektoroitunutta hallintoa ja asioista päättämistä. Holistinen ote puuttuu. Deliberaatioprosesseissa nousee esiin kysymyksiä, jotka eivät rajoitu yhteen hallintokuntaan. Silloin on tärkeää, että asioihin voidaan siitä huolimatta tarttua ja edetä deliberaatioprosessissa esiin tulleiden ajatusten mukaisesti. Nykyisin monet asiat pysähtyvät hallintokuntarajoihin ja hallintokuntien reviiripuolustukseen.
Deliberaatio on kansanvaltainen menetelmä ja prosessi. Siksi eliitit pelkäävät sitä eivätkä halua edistää deliberaation toteuttamista hallinnossa ja päätöksenteossa. Miten asiantilaan saataisiin muutos? Tässä on paljon yhdessä pohdittavaa.
Aaro Harju
filosofian tohtori
DDI:n hallituksen jäsen