Deliberatiivisesta demokratiasta nostetaan usein käytännön esimerkiksi kansalaisraati, jossa kansalaiset istuvat alas pohtimaan yhdessä jotakin asiaa. Deliberatiivisuus voidaan kuitenkin mieltää myös laajemmin systeemiksi, jossa yhdessä päätetään yhteisistä asioista. Tällöin ei siis ole kysymys yksittäisestä deliberaatiosta, kertaluontoisesta julkisesta keskustelusta, vaan pysyväisluontoisemmasta verkostosta, jossa keskustellaan sekä osien sisällä että niiden kesken. Eilen julkaistussa kaupunkisuunnittelun uusia tuulia haistelevassa kirjassa ”New Approaches to Urban Planning. Insights from Participatory Communities” kuvasin Helsingin Herttoniemeen kehittynyttä paikallista yhteishallintaa deliberatiivisena järjestelmänä. Paikallinen yhteishallinta (co-governance) tarkoittaa elinympäristön suunnittelua, käyttöä ja hallintaa paikallisten toimijoiden (asukkaat, virkamiehet, muut toimijat, esim. paikalliset yritykset ja yhdistykset) yhteistyönä.
Tärkeä tutkimuksen aikana syntynyt oivallus oli se, että asukkaiden aktiivisuus allokoituu hyvin monen tyyppiseen toimintaan. Jotkut kokevat mielekkääksi viralliset, viranomaisten tarjoamat mahdollisuudet osallistua esimerkiksi oman asunalueen kaavoitukseen. Toiset taas toimivat mieluummin epävirallisissa kansalaisten itseorganisoitumisesta kumpuavissa aktiviteeteissa, esimerkiksi lähiruokapiirissä, asukkaiden keskinäisessä puistotätitoiminnassa tai omaa asuinaluetta koskevissa baarikeskusteluissa. Molemman tyyppiset toiminnat – molemmat sfäärit – ovat äärimmäisen tärkeitä. Olennaista on saada nämä sfäärit keskustelemaan keskenään – muuten emme voi nimittää sitä paikalliseksi yhteishallinnaksi. Tarvitaan siis puolivirallisia tiloja ja toimintoja, jotka houkuttelevat asukkaita ja muita toimijoita sekä epävirallisesta että virallisestä sfääristä. Puolivirallisissa tiloissa epävirallinen ja virallinen kohtaavat ja synkronoituvat, tieto kulkee ja kokonaisuus hahmottuu.
Haasteeksi jää luoda ja tukea näitä puolivirallisia toimintoja ja tiloja. Puolivirallisessa sfäärissä kansalainen ja viranomainen kohtaavat ”vapaalla maalla”. Viranomaiselta on riisuttu valta sanella agendaa ja osallistumisen muotoa. Kansalaisen puolestaan tulee hyväksyä, että saadakseen sanomansa ”läpi” viranomaiselle, on se tarjoiltava sellaisessa formaatissa, että se on viranomaisen hyödynnettävissä. Puolivirallisessa sfäärissä kansalainen ja viranomainen luovat yhdessä yhteisiä pelisääntöjä ja toimintatapoja. Siten puolivirallisissa sfääreissä piilee todellinen mahdollisuuksien maa uudenlaisten kansalaisosallistumismuotojen kehittymiselle.
Voit ladata kirjan New Approaches to Urban Planning täältä