DDI kartoitti keväällä 2013 deliberaatioalan opetusta Suomessa kyselyllä, joka lähetettiin 40 yliopistoprofessorille politiikkatieteissä, hallintotieteissä, filosofiassa, sekä sosiaali- ja/tai yhteiskuntapolitiikassa. Kyselyn perusteella vaikuttaa, että deliberaatio-aiheen opetus yliopistotasolla on Suomessa melko vähäistä ja hajanaista. Joitakin kursseja kuitenkin löytyy politiikan ja filosofian opintojen yhteydestä mutta mitenkään opintojen keskiössä deliberaatio-aihe ei ole. Yksi havaittava trendi alan opetustarjonnasta on interaktiivisuuden korostuminen. Esimerkiksi Vaasan yliopiston järjestämällä kurssilla ”Deliberatiivinen hallinta ja kompleksisuus hyvinvointiyhteiskunnassa” osallistuvat deliberatiivisen menetelmiin perustuvan sovelluksen toteuttamiseen teoriaopintojen lisäksi. Vastaava konsepti on myös Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineessa järjestettävällä ”Ympäristöpoliittinen harkinta” kurssi, jota vedän.
Tekijä: Mikko
Deliberatiivisen demokratian instituutin opintopiiri tutustuu Habermasiin
Deliberatiivisen demokratian instituutin syksyn opintopiiritoiminta käynnistyy keskiviikkona 11. 9. 2013 klo 15.30 alkaen Suomen kansanopistojen yhdistyksen luentosalissa, Annankatu 12, 3. kerros (ovessa lukee ”Vapaa Sivistystyö”). Toivotamme kaikki deliberaatiosta kiinnostuneet tervetulleiksi opintopiiriin!
Opintopiirin tapaamisen teemana yhden deliberaatioteorian klassikon, saksalaisen filosofin Jürgen Habermasin ajattelu, johon tutustutaan seuraavien artikkelien pohjalta: Jatka lukemista “Deliberatiivisen demokratian instituutin opintopiiri tutustuu Habermasiin”
Extended Call for Papers: Deliberatiivisen demokratian T&K-päivä, Deliberative Democracy R&D Day 31.10.2013
Deliberatiivisen demokratian T&K-päivä 31.10.2013
Deliberaatio demokratian syventäjänä
Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Jatka lukemista “Extended Call for Papers: Deliberatiivisen demokratian T&K-päivä, Deliberative Democracy R&D Day 31.10.2013”
Liity demokratian kehittäjiin Otakantaa.fi-palvelussa
Otakantaa.fi-palvelussa on 21.8.-10.9.2013 keskusteluja ja kyselyjä demokratian kipupisteistä. Teemat keskusteluille ovat syntyneet kesäkuussa Kansalaisraadissa, joka on oikeusministeriön,
Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumin SKAFin kokoama, suomalaista
väestöä mahdollisimman hyvin edustava 25 henkilön ryhmä. Myös DDI on ollut mukana tukemassa kansalaisraatihanketta. Jatka lukemista “Liity demokratian kehittäjiin Otakantaa.fi-palvelussa”
Deliberaatiotoiminta kansainvälistyy
Deliberatiivisia kansalaisraateja on järjestetty kansainvälisellä tasolla noin vuosikymmenen ajan. Euroopan Unioni on ollut aloitteellinen EU:n sisä- ja ulkopolitiikkaa arvioivissa hankkeissa (ks. alla esim. Wallénin kirjoitus ”Deliberative bias of Citizens Consultations?). Tanskan Teknologirådet on puolestaan kehittänyt globaalia kansalaisdeliberaatiota YK:n ilmasto ja biodiversiteetti COP-neuvottelujen yhteyteen.
Teknologirådet on kansainvälisesti tunnustettu toimija osallistuvien menetelmien ja etenkin ”osallistuvan teknologian arvioinnin” kehittämisessä. Globaalin kansalaisdeliberaation toteuttamiseen se on kehittänyt ns. World Wide Views (WWViews) –metodin, joka yhdistelee elementtejä kansalaisraadista, deliberatiivisesta mielipidemittauksesta, konsensuskonferenssista ja 21 century town meetingistä. Metodikehityksessä keskeiset tavoitteet ovat olleet yhtäältä tukeutuminen aiemmin toimiviksi koettuihin ja tutkimuksellisesti koeteltuihin metodeihin ja toisaalta pyrkimys yksinkertaiseen ja kustannuksiltaan edulliseen prosessiin. Jatka lukemista “Deliberaatiotoiminta kansainvälistyy”