Category Archives: Luokittelematon

Osallistuminen ympäristöpäätöksenteossa – Tutkimus- ja kehittämispäivä 31.10.2019 Turussa

AIKA: 31.10. klo 9:30-16:00

PAIKKA: Turun yliopisto, Publicum ja Educarium, Assistentinkatu 7, Turku

Miten mahdollistaa kansalaisten mielekäs osallistuminen ympäristöpäätöksentekoon? Mitä tuoreet tutkimukset kertovat ratkaisuista osallistumisen ongelmiin? Millaisista osallistumisen malleista on saatu viime aikoina lupaavia kokemuksia Suomessa, Australiassa ja Skotlannissa?

Ympäristöä ja ilmastoa koskevien poliittisten päätösten vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Demokraattinen päätöksenteko ympäristökysymyksissä on haasteellista muun muassa arvoristiriitojen ja asiantuntijatiedon merkityksen takia. Useat tahot tutkijoista kansainvälisiin toimijoihin ovat viime aikoina esittäneet, että kansalaisten osallistuminen ympäristöä koskevaan päätöksentekoon on välttämätöntä näiden haasteiden ratkaisemisessa. Deliberatiivisen demokratian instituutti DDI ja Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) -hanke järjestävät yhteistyössä Osallistuminen ympäristöpäätöksenteossa -T&K-päivän 31.10.2019 Turussa.

Päivä on tarkoitettu kuntien, maakuntien ja valtionhallinnon osallisuus- ja vuorovaikutustyöntekijöille, johtajille, kansalaisjärjestöille, tutkijoille sekä muille ympäristöpolitiikan ja osallisuuden parissa työskenteleville. Päivän aikana kuulet, millä konkreettisilla keinoilla kansalaiset voivat osallistua ympäristöpäätöksentekoon, miten osallistuminen voi vaikuttaa ympäristöä koskeviin päätöksiin, sekä tapaat alan muita toimijoita. Tilaisuuden pääpuhujina ovat osallistumista ja ympäristöpolitiikkaa tutkinut professori Carolyn Hendriks (Australian National University) ja Ison-Britannian deliberatiivisia kansalaisfoorumeja tutkiva Stephen Elstub (Newcastle University).

Ohjelma 31.10.2019

9:45 Tervetuloa, EDU1

10:00 Keynote 1: Carolyn Hendriks, “Participating Publics in Environmental Governance”, EDU1

11:00 Työpajat (2×30 min)

12:15 Lounas (omakustanteinen)

13:15 Työpajat (2×30 min)

14:15 Kahvit, Publicumin ala-aulassa

14:45 Keynote 2: Stephen Elstub, “Mini-publics and Environmental Decision-Making in the UK”, PUB3

16:00 Päätös

Ilmoittaudu tapahtumaan 23.10.2019 mennessä TÄÄLLÄ

PALO-hankkeen tutkijat, Turun yliopiston opiskelijat sekä DDI:n jäsenet voivat ilmoittautua tällä lomakkeella ilmaiseksi. Jos et ole vielä jäsen, niin liity ilmoittautumissivulta:

Jäseneksi

Voit myös osallistua tapahtumaan maksamalla osallistumismaksun 30 € (ks. linkki yllä)

Jos organisaatiostanne on tulossa monta, niin 100 euron yhteisöjäsenmaksulla voi lähettää max. 10 osallistujaa. Liity jäseneksi (ks. linkki yllä) tai tilaa lasku deliberaatio@gmail.com

Lämpimästi tervetuloa!

DDI:n uusi toimintasuunnitelma on arvolähtöinen, datan ohjaama ja ilmiöpohjainen (tai asiaperustainen tai kohteellinen)

DDI:n vuosikokous hyväksyi uuden toimintasuunnitelman vuosille 2019-2020 kokouksessaan 27.5.2019. Ehdotus toimintasuunnitelmaksi laadittiin toimintasuunnitelmatyöpajassa 27.5. Toimintasuunnitelman luonnostelu tehtiin aineistolähtöisesti. Aineiston muodostivat jäsenten arvokyselyn kysymykset ja vastaukset. Työpajan osallistujat tunnistivat ensin kysymys kerrallaan, mitä asioita kysymykset käsittelivät. Asiat koodattiin aihetunnisteilla, jotka joko olivat samoja kuin DDI:n ylätason aihetunnisteet (jäsenet, hallinto, toiminta, talous, viestintä, päätöksenteko) tai tulkinnan mukaan tarkemmilla aihetunnisteilla. Koodaamisen jälkeen samoja asioita käsittelevät kysymykset ryhmiteltiin aiheittain.

Ryhmittelyn jälkeen siirryttiin tulkintaan, aloittaen niistä aiheista, jotka olivat herättäneet eniten vastausaktiivisuutta. Näin päästiin luonnostelemaan kirjaukset toimintasuunnitelman koulutuksia ja verkostoja käsittelevistä osuuksista. Luonnostelua jatkettiin kunnes koko aineisto oli tulkittu ja kirjoitettu sellaiseen muotoon, minkälaista toimintaa jäsenet haluavat. Sen jälkeen siirryttiin vapaaseen ideointiin, jossa pohdittiin, haluavatko työpajan osallistujat kirjata toimintasuunnitelmaan jotain muuta, mitä aineistosta ei nouse esiin. Keskustelun myötä syntyivät kirjaukset DDI:n työkalupaletin tarkastelusta ja taloudesta.

Lopuksi päätettiin vielä, että toimintasuunnitelmaan ei tehdä perinteistä numeroitujen lukujen rakennetta, vaan pidättäydytään aihetunnisteiden mukaisessa rakenteessa. Tämä heijastaa ajattelutapaa, johon liittyvää keskustelua käydään ainakinilmiöpohjaisuuden, asiaperustasuuden tai kohteellisuusperiaatteen käsitteiden kautta.

Näiden vaiheiden myötä syntyi toimintasuunnitelmaluonnos esitettäväksi vuosikokoukselle, jonka kokous hyväksyi pienin sanamuotojen täsmennyksin.

Lisäksi toimintasuunnitelmatyöpajassa luonnosteltiin budjetti, jota vuosikokouksessa kasvatettiin varsinaisen toiminnan osalta hieman ja lisättiin mahdollinen hankemoduuli.

Toimintasuunnitelma 2019-2020

Otetaan tavoitteeksi kasvattaa aktiivisten jäsenten määrää toiselle kymmenelle.
Kirjaus perustuu kysymyksiin:
  1. “Jos perustettaisiin paikallisia ammattilaisten ja tutkijoiden verkostoja osallisuuden edistämiseen, olisin valmis osallistumaan sellaisen toimintaan.” Kyllä 13, Ei 2.
  1. “Olisin kiinnostunut kokeilemaan ja kehittämään osallisuuteen liittyviä menetelmiä.” Kyllä 15, Ei 1.
  1. “Olisin kiinnostunut kehittämään osallisuuteen liittyviä koulutuksia DDI:n toiminnassa (osallistuva budjetointi, kansalaisraadit, osallisuusmallit, verkko-osallisuus)” Kyllä 12, Ei 2.
DDI:llä on käytössä ainakin 18 erilaista verkkopalvelua eri tehtäviin. Selvitetään mitä tarpeita toiminnassa on ja suunnitellaan miten välineiden kirjoa voisi yksinkertaistaa tarkoituksenmukaisemmaksi.
Kirjaus ei perustu suoraan mihinkään kysymyksiin.
Jatketaan eri rahoitusvaihtoehtojen selvittämistä perustoimintaa ja hankkeita varten.
Kirjaus ei perustu suoraan mihinkään kysymyksiin.
Kehitetään osallisuuteen liittyviä koulutuksia (osallistuva budjetointi, kansalaisraadit, osallisuusmallit, verkko-osallisuus) yhteistyössä eri toimijoiden, kuten alan yritysten, kolmannen sektorin ja vapaan sivistystyön, kuntasektorin ja korkeakoulujen kanssa. Tavoitteena on järjestää yksi koulutus tulevan toimintakauden aikana.
Kirjaus perustuu kysymyksiin:
  1. “Olisin kiinnostunut kokeilemaan ja kehittämään osallisuuteen liittyviä menetelmiä.” Kyllä 15, Ei 1.
  1. “Olisin kiinnostunut kehittämään osallisuuteen liittyviä koulutuksia DDI:n toiminnassa (osallistuva budjetointi, kansalaisraadit, osallisuusmallit, verkko-osallisuus)” Kyllä 12, Ei 2.
  1. “DDI:n tulisi kehittää osallisuuskoulutuksia yhteistyössä alan yritysten kanssa.” Kyllä 14, Ei 2
  1. “DDI:n tulisi kehittää osallisuuskoulutuksia yhteistyössä kolmannen sektorin ja vapaan sivistystyön kanssa.” Kyllä 15, Ei 1
  1. DDI:n tulisi kehittää osallisuuskoulutuksia yhteistyössä kuntasektorin ja yliopistojen kanssa.” Kyllä 12, Ei 0
  1. DDI:n ei tulisi kehittää osallisuuskoulutuksia vaan jättää se täysin alan yrityksille. Kyllä 0, Ei 16.
Yhdistys jatkaa kokeilukulttuuria ja kokeilevaa kehittämistä omassa toiminnassaan hyvin kokemusten siivittämänä.
Järjestetään osallisuuden ammattilaisille, päättäjille, tutkijoille ja järjestöjen edustajille verkostoitumistilaisuuksia, kuten t&k-päivä yhteistyössä PALO-hankkeen kanssa. Uutena toimintamuotona kokeillaan paikallisia tapaamisia ja kansanedustajien kanssa tehtävää tilaisuutta.
Kartoitetaan kansainvälistä toimijakenttää ja yhteistyötahoja.
Kirjaus perustuu kysymyksiin:
1. DDI:n tulisi verkostoida erityisesti kunnissa osallisuustyötä tekeviä ammattilaisia.” Kyllä 15, Ei 0.
3. “DDI:n tulisi verkostoida erityisesti järjestöjen jäsenten osallisuutta kehittäviä ammattilaisia.” Kyllä 12, Ei 3
5. “Jos perustettaisiin paikallisia ammattilaisten ja tutkijoiden verkostoja osallisuuden edistämiseen, olisin valmis osallistumaan sellaisen toimintaan.” Kyllä 13, Ei 2.
14. “DDI:n tulisi verkostoitua vastaavanlaisten, kansainvälisten toimijoiden kanssa.” Kyllä 11, Ei 0.
Järjestetään jäsenpäivä, jossa pohditaan DDI:n tulevaisuutta sekä aktiivien päivä, jossa syvennytään perustehtävän ja toiminnan suunnitteluun ja uuden nimen miettimiseen.
Kirjaus perustuu kysymyksiin:
4. “Näetkö suoremmassa demokratiassa enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia?” Kyllä 1, Ei 14.
12. “Pitäisikö DDI:n pääasiallisen tarkoituksen keskittyä demokratian asian ajamiseen yleisemmin kuin nykyinen nimi ja säännöt ilmaisevat?” Kyllä 6, Ei 6.
Tunnistetaan ne viestinnän paikat ja aiheet, joista halutaan näkyä ja kysytään vapaaehtoisia mukaan viestimään.
Kirjaus perustuu kysymykseen
2. “DDI:n tulisi pyrkiä lisäämään näkyvyyttään ja kuuluvuuttaan julkisessa demokratiakeskustelussa.” Kyllä 10, Ei 1. 

 

BUDJETTI

VARSINAINEN TOIMINTA
Tulot
Jäsenmaksut
800
T&K-päivän tuotot
500
Tulot yhteensä
1300
Menot
Pankkikulut
100
Matkakulut
300
Kokouskulut
400
Kirjanpito
450
T&K-päivän menot
1500
Web-palvelut, IT
100
Menot yhteensä
2850
Yli-/alijäämä
-1550
HANKKEET
Tulot
Osallisuuskoulutus
3000
Menot
Osallisuuskoulutus
3000